torstai 21. elokuuta 2014

Pitkästä aikaa kuulumisia

Heipsun!

Ei oo tullu tännekkää pitkään aikaan mitään kuulumisia kerrottuu. Anteeksi siis siitä. Sallylle kuuluu hyvää ja niin kyllä myös minullekkin. Tämän vuoden alussa päätettiin laittaa tamma tauolle ja Toukokuussa se sitten astutettiin Lexus Font nimisellä orilla. Sallylla tiineysaika on tähän asti sujunut täysin ongelmitta ja vielä tässä syksymmällä se olisi tarkoitus viedä Kokemäen raviradalta Peipohjaan ihan kunnon tauolle ja kuukautta eneen varsomista se palaa takaisin kotiin. Vielä pitäisi miettiä että mitä Sallylle tehdään sitten kun varsa on vieroitettu? Se on jo valmiiksi päätetty ettei Sally kuitenkaan enää radoille palaa.
Vaihtoehdoiksi jää siis:
•myyminen
•liisaus
•lopettaminen
Itse olen liisauksen kannalla koska silloin se ei lähtisi minnekkään vaan jäisi ihan sinne Kokemäen raviradalle ja se toimisi siitostammana. Sallyhan on vasta 10 vuotias joten antaisin sen elää vielä. Kävin Sallya viimeviikolla katsomassa kun en sitä niin usein nää kun matkaa on melkein 40 kilometriä meiltä tallille. Silloin Sallylla taisi olla huono päivä kun kokoajan luimi ja yritti välillä purra. Koskaan se ei siis ole purrut se vain yrittää. Yksi osasyy oli varmaankin se kun silloin oli kokemäen kesäkauden päätösravit ja usein ravien aikaan Sallylla on huono päivä. Siihen on kyllä totuttu.

Mutta tässä nyt tällainen lyhyemmänpuoleinen kuulumispostaus. Yritän kyllä saada enemmän aikaa postailulle!!

-Miksu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti